Nina Castén Yhteisöllisyyden puolesta välinpitämättömyyttä vastaan

Onko historiasta opittu?

  • Miranda-näyttely
    Miranda-näyttely

Olemmeko oppineet jotain Euroopan 70 vuoden takaisista tapahtumista? Kuinka sivistynyt maailma onnistui mahdollistamaan miljoonien eurooppalaisten joukkotuhon? Toimisimmeko historiamme oppituntien valossa tänä päivänä eri tavalla, jos yhteiskunnalliset olosuhteet sattuisivat muuttumaan 1930- ja 40-luvun kaltaisiksi?

Luovan kulttuurin yhdistys Drom ry loi kulttuurineuvos Veijo Baltzarin johdolla v. 2011 näyttelyn ”Miranda – mustalaisten holokausti. Kuka pelkää valkolaista?”, jotta historia ei unohtuisi ja jotta historiasta opittaisiin. Itse asiassa näyttely kertoo historiasta täysin uutta, sillä sen käsittelemä aihe, mustalaisten kohtalo toisessa maailmansodassa, on suurimmalle osalle eurooppalaisista tuntematon. Suhteessa väestölukuunsa Euroopan romanit kärsivät holokaustissa eniten, sillä arvioiden mukaan noin neljännes tai peräti puolet heistä sai vainoissa surmansa. Mutta niin se kuitenkin menee, että jos ei uskalla tai pysty pitämään melua itsestään, kukaan muu ei tee sitä puolestasi.

Veijo Baltzar aktivoitui tutkimaan aihetta 1990-luvun lopulla, ja haastatteli mm. Auschwitsistä selviytynyttä slovakialaista mustalaisnaista Mirandaa sekä muita Euroopan romaneja, jotka kertoivat hänelle elämänkertansa. Tutkimukset johtivat ensin romaaneihin Phuro (2000) ja Sodassa ja rakkaudessa (2008) sekä v. 2010 Drom ry:n tuottamaan kulttuuripoliittiseen tapahtumakokonaisuuteen ”Unohdettu kansanmurha”.

Kuinka on edelleen mahdollista, ettei mustalaisten vaiettua kansanmurhaa ole käsitelty oikeassa kontekstissa? Luodessaan Miranda-näyttelyä Baltzar halusi uudistaa holokausti-aiheista näyttelykonseptia niin toteutuksen kuin lähestymistavan puolesta. Vuodesta 2012 Suomea kiertävä, mustalaiskansan selviytymistarinaa esittelevä Miranda-näyttely toki vetoaa katsojiinsa tunteen tasolla, mutta se ei ole sen ole ainoa tarkoitus. Näyttelyssä ei roiskita verellä eikä mässäillä kärsimyksillä. Huomio kiinnitetään siihen, kuinka oli mahdollista, ettei sivistynyt maailma toisessa maailmansodassa tiennyt, nähnyt, eikä kuullut, mitä tapahtui, mutta silti sääti lakeja ja sääntöjä, jotka johtivat mustalaiset kaasukammioihin.

Miranda-näyttely on sanomassaan hyvin ajankohtainen, sillä etnisten suhteiden problematiikka on Euroopassa edelleen arkipäivää. Kenties kysymys näyttäytyy problemaattisimpana kuin koskaan. Kulttuurien moninaisuuteen liittyvä spekulointi on Suomessa ja Euroopassa jokapäiväinen puheenaihe, jolla mässäilevät niin poliitikot, fanaatikot kuin kaikki siltä väliltä. Itse haluaisin kuitenkin kysyä, milloin spekuloinneista ja sanahelinöistä siirrytään tekoihin, aitoon monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamiseen, jolla olisi edellytykset ja mahdollisuudet rauhaan ja hyvinvointiin? Milloin lähdemme rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa kukaan ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi? Kuten Veijo Baltzar on osuvasti todennut, Eurooppa on aina ollut monikulttuurinen, vain järjestelmä pyrkii päinvastaiseen.

Miranda-näyttely vierailee seuraavaksi Vaasassa. Sen avaa Vaasan kaupunginjohtaja kulttuuritalo Fannyssa la 21.11 klo 14 (näyttely esillä 23.11–18.12.2015). Lue lisää http://www.drom.fi/mustalaisten-holokausti

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Pekka Pylkkönen

Joskus on vaikea tietää mikä on se hyvien puoli ja mikä se taho joka pitää pysäyttää ennen kuin on liian myöhäistä. Ovatko rasistit vai islamistit nyt suurempi uhka? Kumpikin on jo turvautunut väkivaltaan.

Ennustaminen on vaikeaa.

Juhani Nokelainen

Ruotsi ei ainakaan ole oppinut mitään, kun niiden ulkoministeri syytti Israelia Pariisin iskuista. Aivan kuin Nazi-Saksassa aikoinaan kaikki oli Juutalaisten syytä.

Yrjö Matilainen

Jos historiasta opittais, olis sodat loppuneet aikapäiviä sitten. Jotenkin sota ym on meidän jokaisen mukana kuin varjo, ei vain "noiden toisten". Ei syyllisyydestä pääse eroon, vaikka itse olisi kuinka pasifisti.

Käyttäjän valtakunnan kuva
Kimmo Liimatainen

"I Learning from history

‘The only thing we learn from history,’ it has been said, ‘is that men never learn from history’, a sweeping generalisation perhaps, but one which the chaos in the world today goes far to confirm."

THE FATE OF EMPIRES and SEARCH FOR SURVIVAL, Sir John Glubb

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"Olemmeko oppineet jotain Euroopan 70 vuoden takaisista tapahtumista?"

Emme ole emmekä koskaan opikaan.

"Itse haluaisin kuitenkin kysyä, milloin spekuloinneista ja sanahelinöistä siirrytään tekoihin, aitoon monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamiseen, jolla olisi edellytykset ja mahdollisuudet rauhaan ja hyvinvointiin?"

Ilmeisesti ensi vuoden syyskuun toisena päivänä. Mutta me kaikki epäonnistumme taas kerran.

Antti Tenhunen

Viittaatko Stalinin puhdistuksiin? Noin 29 miljoonaa ihmistä "katosi", tapettiin ja kuoli nälkään... ja siinä mukana meni useita miljoonia mustalaisia.

Käyttäjän NinaCastn kuva
Nina Castén

Pentti, en kirjoituksellani viittaa Stalinin puhdistuksiin, sillä Miranda-näyttely keskittyy ns. "perus"-Eurooppaan ja lähinnä keski-Euroopassa mutta myös Suomessa tapahtuneisiin asioihin. Mitä tulee Stalinin yhteiskuntaan, niin oikeassa olet sen suhteen että tukalat ajat oli mustalaisilla sielläkin.

Käyttäjän kuolimonpaimensaaresta kuva
Arto Bäcklund

Hyvä Nina!
Historia opettaa sen, ettei se opeta yhtään mitään. Tämäkin edellyttää sen, että lukee historiaa ja ymmärtää lukemansa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Näin se menee. Historiasta minäkin kirjoitin ja historian ymmärtämisestä, kirjoitukseni katosi jonnekkin bittiavaruuteen.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tämä blogi osuu arkaan ja tärkeään paikkaan. Nämä mustalaiset eli romanit ovat niin erikoinen tapaus, että en ole edes koskaan päässyt oikein selville siitä, miten heitä pitäisi nimittää. Olen tottunut käyttämään sanaa romanit. Tässä blogissa puhutaan kuitenkin mustalaisista.

Wikipediasta löydän tällaista tietoa: "Vuonna 2006 julkaistussa sisäministeriön alaisen Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Rasismin vastainen työ -työryhmän esityksessä esitettiin, että etnisten suhteiden neuvottelukunnan tiedotussuunnitelmassa tulisi korostaa rasismin vastaisia sisältöjä ja väärään tai kielteiseen tiedottamiseen sekä rasististen ilmaisujen kuten ’mustalainen’ käyttöön tulee puuttua, etenkin viranomaistoiminnassa.[2]"

"Vuonna 2010 Rovaniemen hovioikeus tuomitsi romania mustalaiseksi nimittäneen kunnianloukkauksesta. Hovioikeuden mukaan mustalaiseksi nimittely voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, jos nimitystä käytetään loukkaamistarkoituksessa."
Noin siis Wikipediassa.

Onko siis tämä sana romani jotenkin hyperkorrekti, koska Veijo Baltzar ja Suvi Castén puhuvat mustalaisista? Nimittävätkö romanit itseään mieluummin mustalaisiksi? Toivovatko he meidänkin käyttävän tätä sanaa?
Niin oletan tämän blogin perusteella.

Joka tapauksessa tämä mustalaisten kohtelu on Euroopan karmeimpia häpeän aiheita. Usein, aivan liian usein, unohdetaan, että juutalaisten ohella myös mustalaiset kokivat Hitlerin valtakunnassa kansanmurhan.

Karmeinta on, että mustalaisten sorto jatkuu täyttä päätä useissa itäisen Euroopan maissa, jotka on jopa hyväksytty EU:n jäseniksi. Viimeksi Romania ja Bulgaria hyväksyttiin EU:n jäseniksi nimenomaan sillä ehdolla, että ne hoitaisivat kuntoon mustalaisongelmansa. Mutta noiden maiden jäsenyydestä seurasi välittömästi mustalaisten vaellus kerjäläisiksi EU:n vauraampiin maihin.

Tietojen mukaan mustalaisia kohdellaan useissa EU-maissa ei vain toisen luokan kansalaisina vaan kuin ilmaa. Mustalaislapsia ei oteta edes kouluihin.

Ei ole ihme, että itäisen Euroopan maat eivät halua osallistua nykyisen siirtolaisten kansainvaelluksen taakanjakoon. Nuo maathan eivät ole onnistuneet 500 vuodessa kotouttamaan edes omaa mustalaisväestöään.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Tämä blogi osuu arkaan ja tärkeään paikkaan. Nämä mustalaiset eli romanit ovat niin erikoinen tapaus, että en ole edes koskaan päässyt oikein selville siitä, miten heitä pitäisi nimittää. Olen tottunut käyttämään sanaa romanit. Tässä blogissa puhutaan kuitenkin mustalaisista.

Wikipediasta löydän tällaista tietoa: "Vuonna 2006 julkaistussa sisäministeriön alaisen Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Rasismin vastainen työ -työryhmän esityksessä esitettiin, että etnisten suhteiden neuvottelukunnan tiedotussuunnitelmassa tulisi korostaa rasismin vastaisia sisältöjä ja väärään tai kielteiseen tiedottamiseen sekä rasististen ilmaisujen kuten ’mustalainen’ käyttöön tulee puuttua, etenkin viranomaistoiminnassa.[2]"

"Vuonna 2010 Rovaniemen hovioikeus tuomitsi romania mustalaiseksi nimittäneen kunnianloukkauksesta. Hovioikeuden mukaan mustalaiseksi nimittely voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, jos nimitystä käytetään loukkaamistarkoituksessa."
Noin siis Wikipediassa.

Onko siis tämä sana romani jotenkin hyperkorrekti, koska Veijo Baltzar ja Nina Castén puhuvat mustalaisista? Nimittävätkö romanit itseään mieluummin mustalaisiksi? Toivovatko he meidänkin käyttävän tätä sanaa?
Niin oletan tämän blogin perusteella.

Joka tapauksessa tämä mustalaisten kohtelu on Euroopan karmeimpia häpeän aiheita. Usein, aivan liian usein, unohdetaan, että juutalaisten ohella myös mustalaiset kokivat Hitlerin valtakunnassa kansanmurhan.

Karmeinta on, että mustalaisten sorto jatkuu täyttä päätä useissa itäisen Euroopan maissa, jotka on jopa hyväksytty EU:n jäseniksi. Viimeksi Romania ja Bulgaria hyväksyttiin EU:n jäseniksi nimenomaan sillä ehdolla, että ne hoitaisivat kuntoon mustalaisongelmansa. Mutta noiden maiden jäsenyydestä seurasi välittömästi mustalaisten vaellus kerjäläisiksi EU:n vauraampiin maihin.

Tietojen mukaan mustalaisia kohdellaan useissa EU-maissa ei vain toisen luokan kansalaisina vaan kuin ilmaa. Mustalaislapsia ei oteta edes kouluihin.

Ei ole ihme, että itäisen Euroopan maat eivät halua osallistua nykyisen siirtolaisten kansainvaelluksen taakanjakoon. Nuo maathan eivät ole onnistuneet 500 vuodessa kotouttamaan edes omaa mustalaisväestöään.

Käyttäjän NinaCastn kuva
Nina Castén

Timo, mitä tulee noihin termeihin, niin se vain on niin, että jotkut haluavat olla romaneja ja jotkut mustalaisia. Esim. Veijo Baltzar on taustaltaan kulkijamustalainen. Silloin 1940-luvulla ei todellakaan tunnettu termiä "romani". Mustalaisuus oli se oma identiteetti, se kuka olit. Ja sitä Baltzar haluaa olla edelleen tänä päivänä - hän ei ole suostunut vaihtamaan nimeään tai kansallisuuttaan joksikin muuksi. Mutta 1960-luvulla romaniaktiivit lanseerasivat tuon termin pelästyttäen valtaväestön mustalais-sanan epäkorrektiudesta. Näköjään voi johtaa tänä päivänä jopa kunnianloukkaussyytteisiin. Roma/romani-termissähän on kyse kansainvälisestä trendistä. Jopa Venäjällä jossa he ovat kautta aikojen ollet "cyganeita" (ruotsi: zygoinare) on havaittavissa pientä roma-termiin kohti liikkuvaa tendenssiä. Mutta jokainen saa olla juuri sitä mitä haluaa, ja sitä on kunnioitettava.

Eurooppalainen ja EU:n romanipolitiikka ei todellakaan edisty, ja kurjuus ja syrjäytyminen jatkuu. Siinä on päättäjille miettimistä.

Käyttäjän MarkusManninen kuva
Markus Manninen

Täällä kirjoittajilla ei taida olla paljon kokemuksia mustalaisten touhuista. Syynä taitaa olla se, että teistä kukaan ei liene ollut heidän kanssaan kovin läheisissä tekemisissä.
Mistä tämä sitten mahtaa johtua? Tässä on jo itsessään vastaus. Suomalaiset ovat jo omalla alitajuisella käyttäytymisellään osoittaneet, ettei tämän kansanryhmän kanssa halutakaan olla tekemisissä. Toinen syy on tietysti se, etteivät mustalaiset, tai hienommin romanit juuri itsekään ole tekemisissä meidän valkolaisten kanssa.
Olen ymmärtänyt, etteivät he oikein halua sopeutua meidän kaltaiseemme yhteiskuntaan. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa tai väärää, mutta ongelmiahan tästä syntyy.
Kirjoitan tästä täällä, koska olen itse joutunut heidän kanssaan ikävään tapaukseen, ja sain läheltä todeta heidän rikollisuutensa, ja elämänasenteensa. Eli tiedän sen, ettei kovin moni ole sellaista joutunut kokemaan. Ei tarvitse kuin hiukan lukea alibia, niin jo tulee hyvä käsitys heidän touhuistaan. Jos taas jokin uutislehti kirjoittaa tämän kansanryhmän touhuista, niin siinä ei mainita heidän rotuaan sen kummemmin, mutta itse osaan jo päätellä tietyistä seikoista ketkä ovat olleet asialla.
Toki varmasti heistäkin löytyy aivan harmittomia ja jopa kunniallisia kansalaisia, ja suuri kiitos tälle osalle.
Itse olen hölmö, menin joskus lankaan, kun jollain tavalla en pitänyt heitä pahoina, että voivat huijata hyvin kavalalla tavalla. Tässä kuitenkin on syy tämän kansan välttelyyn ja suhtautumiseen.

Toimituksen poiminnat