Nina Castén Yhteisöllisyyden puolesta välinpitämättömyyttä vastaan

Drom ry:n holokaustinäyttely maailmankiertueelle! Miranda kotimainen vientituote

  • Drom ry:n holokaustinäyttely maailmankiertueelle! Miranda kotimainen vientituote

- Veijo Baltzarin tositarina Mirandasta säväyttää

Luovan kulttuurin yhdistys Drom ry:n tuottama, kulttuurineuvos Veijo Baltzarin johdolla syntynyt kansainvälisesti ainutlaatuinen näyttely ”Miranda – mustalaisten holokausti. Kuka pelkää valkolaista?” lähtee maailmankiertueelle. EU:n Kansalaisten Eurooppa –ohjelman tukema hanke ”Mirandan silmin” (Through Miranda’s Eyes) 2017–2018 on maailmankiertueen eurooppalainen avaus. Suomea vuodesta 2012 menestyksekkäästi kiertänyt Miranda-näyttely kertoo mustalaisten vaietusta kansanmurhasta toisessa maailmansodassa. Näyttely oli esillä Suomen kansallismuseossa vuosina 2013–2014, ja se on tähän mennessä tavoittanut yli 1 milj. suomalaista.

Mirandan silmin -hankkeen tavoitteena on rakentaa kulttuurienvälistä vuoropuhelua sekä uudistaa eurooppalaista historian opetusta. Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin johdolla syntynyt slovakialaisen Mirandan tositarinaan pohjautuva näyttelykonsepti on kansainvälinen brändituote, mustalaisten ”Anne Frank”. Hanke on Kyseessä on innovatiivinen edelläkävijä, joka edustaa pohjoismaista asiantuntemusta sekä  suomalaista kulttuuri- sekä koulutusvientiä. Näyttely on herättänyt suurta kiinnostusta muun muassa siksi, että se on ensimmäinen mustalaisten itsensä luoma holokausti-aiheinen näyttelykokonaisuus koko maailmassa. Hankkeen aikana suomalaista vientituotetta viedään yli 20 valtioon, ja mukana ovat:            

Espoon kulttuurikeskus, Haaparannan kaupunki (SWE), Dansk Institut för Internationale Studier (DEN), Kööpenhaminan pääkirjasto (DEN), Euroopan parlamentti (BEL), Finsk-Norsk kulturinstitut (NOR/FIN), Museum of Occupations (EST), Riga Ghetto Museum (LAT), Slovak National Museum/ Sered‘ Holocaust Museum (SLO), National and University Library in Zagreb (HRV), Holocaust Memorial Center (HUN), The National Holocaust Centre Beth Shalom (UK), Museum of Romani Culture (CZE), Institute of Romani Culture (ALB), Asociatia Tikvah (ROM), Latin Art Gallery (CZE),  European Roma and Travellers Forum ERTF (FRA), Documentation and Cultural Center of German Sinti and Roma (DEU), Museum del Holocausto (ARG), Ukrainian Center for Holocaust Studies, Finnish Institute in St. Petersburg (RUS),  Anne Frank Foundation (NET), The Archive of the Auschwitz-Birkenau State Museum (POL), Gedenkstätte für die Bonner Opfer des Nationalsozialismus, An der Synagoge e.V. (DEU), The Ethnological Archive of the Museum of Ethnography (HUN), The Archive of National Library (AUS), Memorial Center Camp, Westerbork (NLD), Photo Archives of the U.S Holocaust Memorial Museum (USA), Bundesarchiv - Federal Archives, Koblenz (DEU), Landelijke Sinti Organisatie (NLD), Bildagentur bpk (DEU) sekä Pietarsaaren museo.

Näyttelykiertue huipentuu vierailuun Euroopan parlamentissa Brysselissä keväällä 2018. Kiertuehanketta ovat tukeneet Euroopan unionin Kansalaisten Eurooppa –ohjelma, Svenska kulturfond sekä Pohjoismainen kulttuurirahasto.                                           

Tänään 27.1 vieteään kansainvälistä Vainojen uhrien muistopäivää.

Näyttelyn kiertuehanke käynnistyy ke 15.2 klo 18 (avajaiset) Espoon kulttuurikeskuksesta, ja jatkaa seuraaviin kohteisiin:

10.5 Riikan Gettomuseo (Latvia)

12.5 Viron miehitysmuseo (Tallinna)

29.6 Kroatian kansalliskirjasto (Zagreb)

2.8 Slovakian kansallismuseo / Sered Holocaust Museum (Sered)

4.8 Holocaust Memorial Centre (Budapest, Unkari)

Lisätiedot, Drom ry, viestintäpäällikkö Nina Castén, nina.casten@drom.fi, www.drom.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat